
HANKE LUKUINA
Harjavallan projekti oli yksi Ardorin laajimmista yksittäisistä teollisuushankkeista. Tässä se tiivistettynä numeroihin.
Teräsrakenteita
Kemikaaliputkistoja
Valmistumisvuosi
Uudisrakennuksista saneerauksiin - kuudella paikkakunnalla, koko laitoksen elinkaaren
Ardor on ollut mukana rakentamassa Suomen biokaasuinfrastruktuuria usean vuoden ajan. Yhteistyö kattaa laitosten koko elinkaaren: uudisrakentamisesta kapasiteetin laajentamiseen, saneerauksiin ja vuosihuoltoihin. Projektit jakautuvat usealle paikkakunnalle ja kahdelle pääasiakkaalle.
Gasum Oy on keskeisin tilaaja: Ardor on rakentanut Gasumin laitoksia Riihimäellä, Turussa ja Oulussa sekä toteuttanut saneerauksia myös Kuopiossa ja Honkajoella. Toinen merkittävä kokonaisuus on Mäntsälän Biovoima Oy:n biokaasulaitos Mäntsälässä, jonka Watrec Oy pääurakoi. Lisäksi Ardor on toteuttanut Biotehdas Oy:n laitokset Oulussa ja Honkajoella Watrec Oy:n pääurakoitsijuuden alla.
Toimitusprofiili on samankaltainen laitoksesta toiseen. Tämä toistuvuus kertoo Ardorin vakiintuneesta asemasta biokaasurakentamisessa: kyse ei ole yksittäisistä urakoista vaan pitkäjänteisestä kumppanuudesta, jossa Ardor tuntee sekä prosessin vaatimukset että tilaajien toimintatavat.
Uudisrakentamisen ja laajennusten lisäksi Ardor on saneerannut Gasumin laitoksia neljällä paikkakunnalla: Oulussa, Kuopiossa, Honkajoella ja Riihimäellä. Saneeraukset ovat sisältäneet putkisto- ja laiteasennuksia olemassa olevien laitosten käyttöiän jatkamiseksi.
Toimitusten tekninen sisältö on samankaltainen laitoksesta toiseen: prosessiputkistot kaikissa materiaali- ja painoluokissa, laiteasennuksina pumput, lämmönvaihtimet, kompressorit, kaasuvarastot ja lietesäkit, sekä teräsrakenteina hoitotasot, kaiteet, porrastornit ja putkisiltojen kantavat rakenteet. Putkisillat toimitetaan tyypillisesti 12–34metrin lohkoina, esivarusteltuina, eristettyinä ja tarvittaessa sähkösaatettuina — Turun 250-metrinen putkisilta on tästä laajin yksittäinen esimerkki.
Putkisillat valmiina konepajalta - nopeampi käynnistys laitoksella
Biokaasulaitosten putkisillat ovat Ardorin esivalmistusmallin luonteva sovelluskohde. Lohkot, tyypillisesti 12–34 metriä pitkiä, varustetaan, eristetään ja tarvittaessa sähkösaatetaan kokonaan valmiiksi Ardorin konepajalla ennen toimitusta. Asennuspaikalla tarvitaan vain nosto ja liitokset.
Tehtaassa tehty työ on huomattavasti nopeampaa kuin vastaava työ kentällä: olosuhteet ovat hallitut, materiaalit käsillä ja työ etenee ilman sääriippuvuutta tai logistisia katkoksia. Biokaasulaitoksilla, joissa käynnistysaikataulu on usein tiukka, tämä nopeuttaa koko projektin läpimenoaikaa merkittävästi.
Ardorin biokaasuprojektit
Riihimäki on yksi Gasumin laitoksista, jonka Ardor on rakentanut alusta alkaen: putkisto- ja koneistourakka sekä putkisilta kuuluivat toimitukseen kokonaisuudessaan. Myöhemmin laitokselle toteutettiin laajennus, jossa lisättiin lietelämmönvaihdon kapasiteettia.
Turun Gasum-laitos rakennettiin niin ikään uudisrakennuksena, sisältäen putkistot, laiteasennukset, hoitotasot ja porrastornit. Laitosta on sittemmin laajennettu ja saneerattu, ja tämän kokonaisuuden teknisesti näkyvin osa on noin 250 metrin putkisilta -toteutettuna 34 metrin lohkoina, sähkösaatettuina ja eristettyinä, esivalmistettuna kokonaan Ardorin konepajalla. Lisäksi Turussa on toteutettu Gasumin laitokselle hygienisoinninrevisio BTA International GmbH:n pääurakoinnissa: putkisto- ja laiteasennukset sekä eristykset.
Oulussa Ardor on toteuttanut Gasumin laitoksen uudisrakentamisen - putkisto- ja koneistourakan sekä putkisillan - ja sen jälkeen laajennuksen Watrec Oy:n pääurakoinnissa: putkistot, koneisto, putkisilta ja hoitotasoja. Saman paikkakunnan toinen kokonaisuus on Biotehdas Oy:n laitos, jonka Ardor toteutti Watrecin alaisuudessa: kaikki putkisto- ja laiteasennukset, kaasuvarasto, lietesäkki sekä putkisiltojen ja hoitotasojen teräsrakenteet.
Honkajoella Ardor toteutti Biotehdas Oy:n laitokselle Watrecin pääurakoinnissa prosessilaitteiston asennuksen, putkiston valmistuksen ja asennuksen, putkisiltojen teräsrakenteet sekä kaasuvaraston asennuksen.
Mäntsälässä kohteena on Mäntsälän Biovoima Oy:n biokaasulaitos , jonka pääurakoi Watrec Oy. Ardorin osuus oli putkisto- ja koneistourakka kokonaisuudessaan.
HALUATKO TIETÄÄ LISÄÄ TOTEUTETUISTA HANKKEISTA?
Jos haluat kuulla tarkemmin jostakin hankkeesta tai keskustella omasta projektistasi, ota yhteyttä. Kerromme mielellämme lisää.

