KONEPAJASTA EDELLÄKÄVIJÄKSI
Ardor aloitti toimintansa vuonna 1988 pienenä raisiolaisena konepajana. Tänään olemme yksi Suomen johtavista teollisuusputkistojen toimittajista, ja kasvamme kovaa. Se ei ole sattumaa. Se on seurausta halusta ja rohkeudesta tehdä asioita paremmin, digitaalisemmin ja vastuullisemmin.

Tarinamme
Tänään Ardor on tuhansien esivalmisteiden ja satojen projektien kasvava asiantuntijatiimi. Raision tehtaalta lähtee putkistoja voimalaitoksiin, telakoille, prosessiteollisuuteen ja datakeskuksiin, ja toiminta on sertifioitu viiden kansainvälisen standardin mukaisesti.
Olemme tärkeä osa vihreän siirtymän investointien onnistumista Suomessa ja tuotamme arvoa energiarakentamisessa ja laivanrakennuksessa kansainvälisesti. Meillä on osaamista, joka auttaa tilaajaa menestymään ja suunnittelijaa onnistumaan.
Meillä on nälkä tehdä asiat paremmin
Tähän pisteeseen pääseminen juontaa juurensa vuoteen 2016, jolloin päätimme investoida tuottavuuteen markkinahintojen nostamisen sijaan. Mallinsimme putkistojen valmistuksen kaikki työvaiheet ja rakensimme sitä varten oman digitaalisen tuotannonohjauksen, koska sopivaa ei ollut olemassa.
Syntyi radikaali tuottavuusetu, jonka jaoimme asiakkaillemme hintavakautena vuodesta toiseen — silloinkin kun markkinassa oli painetta nostaa hintoja. Asiakkaat huomasivat, luottamus rakentui ja markkinaosuus kasvoi.
Rakentamamme tuotannonohjaus on sittemmin kasvanut omaksi yhtiökseen, PipeCloudiksi, joka palvelee nyt myös muita alan toimijoita — työkalu, jota ala tarvitsi, ja jota muutkin halusivat.
Juuremme ovat vaativissa ympäristöissä. Konepaja Sipilä & Hyvärinen aloitti vuonna 1988 vaativalla hitsaus- ja putkityöllä teollisuudelle, ja osaaminen rakentui hitaasti, käsin tehden.
Raskaan teollisuuden projektit, laivanrakennus edellä, opettivat sen mikä ratkaisee: tiukat aikataulut, nollatoleranssi virheille ja kyky toimia osana suurta kokonaisuutta. Se sama nälkä oli ajurinamme jo tuolloin. Nälkä tehdä paremmin.

Miksi Ardor valitaan kumppaniksi?
Ardor valitaan projekteihin, joissa kokonaisuuden hallinta ja joustavuus ratkaisee. Emme keskity yksittäisiin työvaiheisiin, vaan varmistamme, että putkistoratkaisut tukevat koko hankkeen etenemistä alusta käyttöönottoon asti.
Kun valmistettavuus, esivalmistus ja toteutus toimivat yhtenä kokonaisuutena, projektit etenevät sujuvammin ja lopputulos on ennakoitava.
Kasvumme vuosien saatossa
Neljässä vuosikymmenessä pienestä konepajasta on kasvanut vaativien ympäristöjen ammattilaistiimi. Tuomme valmistettavuuden, työjärjestyksen ja toteutuksen näkökulman mukaan jo suunnitteluvaiheessa ja viemme kokonaisuuden hallitusti esivalmistukseen ja asennukseen. Tavoitteena on yksinkertainen lopputulos: vähemmän yllätyksiä, sujuvampi toteutus ja projekti, joka etenee suunnitellusti.
1988
Sipilä ja Hyvärinen perustavat konepajan. Alkuvuosien työ on vaativaa hitsaus- ja putkityötä teollisuudelle. Osaamisen ydin on paikallaan alusta asti.
2011
Uusia omistajia mukaan ja kasvu kiihtyy. Laivanrakennus ja prosessiteollisuus muodostavat kasvun tukijalat. Liikevaihto moninkertaistuu muutamassa vuodessa.
2016
Teemme päätöksen digitalisoida prosessit. Liikevaihto kasvaa merkittävästi samalla henkilömäärällä. Kasvamme suurimmaksi putkistotoimittajaksi Turun telakalle. Toimituksia kaikille Suomen telakoille ja kansainvälisiin kohteisiin.
2020
Tuotanto digitalisoituu ja syntyy Ardor Oy, joka muuttaa uuteen tuotantolaitokseen Raisiossa. Fokus teollisuusputkistojen esivalmistukseen terävöityy. Jokaisesta työvaiheesta tulee jäljitettävä ja läpinäkyvä.
2026
Lähes 150 ammattilaista ja viiden kansainvälisen standardin mukaisesti sertifioitu toimintatapa. Raision tehtaalta lähtee putkistoja energialaitoksiin, telakoille, prosessiteollisuuteen ja datakeskuksiin Suomessa ja maailmalla. Kasvu jatkuu, ja tapa toimia on modernimpi kuin koskaan.
Ardor lukuina
Konepajasta lähes neljässä vuosikymmenessä Suomen innovatiivisimmaksi teollisuusputkistojen toimittajista. Tässä Ardor tiivistettynä lukuihin.
Perustamisvuosi
Tunsit meidät ehkä aiemmin SIHYnä.
Raision tuotantotilat,m2
3 tuotantotilaa putkistojen esivalmistukseen Raisiossa.
Henkilöstön määrä
Ammattilaista Raision tehtaalla ja työmailla.
Liikevaihto
Kasvua keskimäärin 30% vuodessa
VIISI STANDARDIA. NOLLA KOMPROMISSIA.
Ardorin toimintajärjestelmä on DNV:n sertifioima. Viisi kansainvälistä standardia kattavat laadun, ympäristön, työturvallisuuden, hitsauksen ja teräsrakenteet.
ISO 9001:2015
Laadunhallinta
Varmistaa, että prosessit toimivat ja lopputulos vastaa vaatimuksia joka kerta.
ISO 14001:2015
Ympäristöjärjestelmä
Materiaalihukkaa minimoidaan ja ympäristövaikutuksia seurataan systemaattisesti.
ISO 45001:2018
Työterveys ja työturvallisuus
Tehdasympäristössä turvallisuus ei ole ohje seinällä vaan tapa toimia.
ISO 3834-2:2021
Hitsauksen laadunhallinta
Jokainen sauma syntyy dokumentoidun prosessin mukaisesti.
EN 1090
Kantavien teräsrakenteiden toteutus
CE-merkintä, joka mahdollistaa toiminnan koko EU:n alueella.

Vastuuhenkilöt
Ardorilla työskentelee yli 100 ammattilaista tehtaalla ja työmailla. Me huolehdimme siitä, että he onnistuvat työssään ja sitä kautta siitä, että hankkeesi onnistuu.






Kiinnostaako työ projekteissamme?
Etsimme jatkuvasti ihmisiä, jotka haluavat olla osa teollisuusputkistojen tulevaisuutta.
Keskustellaanko projektistasi?
Ardorin asiantuntijat ovat valmiita kuuntelemaan ja auttamaan ratkaisujen löytämisessä.

