Putkistojen esivalmistus TEHTAALLA

Putkistoja voidaan valmistaa ja koota monenlaisissa olosuhteissa. Olosuhteet ratkaisevat, ei vain laadun vaan myös aikataulun, turvallisuuden ja sen mitä pystytään dokumenteilla varmistamaan. Ardorin kolme tuotantoaluetta Raisiossa on rakennettu juuri tähän tarkoitukseen: putkistojen esivalmistukseen oikeissa tehdasolosuhteissa.

Projektin elinkaari

Ota meidät mukaan jo suunnitteluun

Kun Ardor on mukana jo suunnitteluvaiheessa, materiaalivalintoihin, valmistustekniikoihin ja työvaiheisiin voidaan vaikuttaa ennen kuin ne lyödään lukkoon. Se tarkoittaa suoraan pienempiä kustannuksia hankkeen koko elinkaarella. Ardorin tuotannonohjaus ja digitaaliset työkalut mahdollistavat sen, että hinnat ja toimitusajat saadaan nopeasti, ilman hidasta manuaalista massalistojen käsittelyä.

Valmistus ja logistiikka

Putkistot valmistetaan Raisiossa vakioiduissa olosuhteissa, digitaalisesti ohjattuna ja täysin jäljitettävästi. Ardorilla on oma kuljetuskalusto. Se tarkoittaa, että toimitus ei odota ulkopuolista rahtiyhtiötä kriittisellä hetkellä.

Toimitukset ajoitetaan työmaan rytmin mukaan, ja kun aikataulu muuttuu, reagoimme nopeasti. Raision sijainti palvelee hyvin koko Suomea ja kansainvälisiä kohteita.

Asennus ja käyttöönotto

Asennusvalmiit työpaketit tarkoittavat vähemmän työtä paikan päällä. Ardorin omat asentajat tuntevat työmenetelmät ja ovat tottuneet reagoimaan muutoksiin nopeasti.

Projektinjohto-osaamisemme mahdollistaa joustavuuden, josta yhteistyökumppanit ja toimitusketjun jäsenet meitä kiittävät.

Kapasiteetti

Piensarjat ja suuret kokonaisuudet

Raision tehtailla pystytään taivuttamaan putkea 15 millimetrin halkaisijasta 200 millimetriin ja leikkaamaan CNC-plasmalla 50 millimetristä aina 900 millimetriin asti. Hitsauskapasiteetti kattaa sekä piensarjatuotannon että suuret projektikokonaisuudet. Raepuhallus putkien ulko- ja sisäpinnoille tehdään omissa tiloissa.

4000 putkiesivalmistetta kuukaudessa

Yhdellä työvuorolla valmistuu noin neljä tuhatta putkiesivalmistetta kuukaudessa. Kapasiteettia voidaan kasvattaa toisella vuorolla tarpeen mukaan.

Materiaalit, tekniikat ja kokoonpano

Moduulirakentaminen ja valmistus­tekniikat

Tehtaan konekanta kattaa katkaisun, leikkauksen, taivutuksen ja hitsauksen – mutta olennaista ei ole yksittäinen työvaihe, vaan se, miten ne yhdistetään hallituksi kokonaisuudeksi. Siksi keskiössä on moduulirakentaminen.

Moduulirakentaminen tuo hallittavuutta ja nopeutta

Moduulirakentamisessa kokonainen prosessikokonaisuus – putkistot, laitteet ja teräsrakenteet – kootaan valmiiksi tehtaalla ja toimitetaan yhtenä asennusvalmiina pakettina.

Tehdasolosuhteissa työ etenee suunnitellusti, laatu pysyy tasaisena ja työmaan kuormitus pienenee. Lopputuloksena on vähemmän asennustunteja, vähemmän yllätyksiä ja nopeampi käyttöönotto.

Suurimmat toimittamamme lohkot ovat olleet yli 46 metriä pitkiä ja painaneet lähes 100 000 kiloa.

Vähemmän liitoksia, vähemmän riskiä

Putkien taivutus mahdollistaa tarkat muodot ilman ylimääräisiä hitsausliitoksia. Kun liitoksia on vähemmän, myös tarkastettavaa on vähemmän.

Käytössämme on kattava valikoima katkaisu-, leikkaus-, taivutus- ja hitsaustekniikoita, joilla toteutetaan vaativatkin putkistospesifikaatiot.

Tarkastukset

Laadunvarmistus saman katon alla

Yhteistyökumppanimme suorittaa NDT-tarkastukset omissa tiloissamme. Tarkastuslaajuudet skaalataan hankkeen vaatimusten mukaan. Kun tarkastus tapahtuu saman katon alla, aikataulut eivät ole kiinni ulkopuolisesta tarkastuslaitoksesta.

ISO 3834-2 -sertifioitu hitsaus

Hitsauksen laadunhallinta täyttää kattavimman tason vaatimukset. Jokainen hitsausprosessi on dokumentoitu, ja jokaisella hitsaajalla on pätevyys tehtäväänsä.

Dokumentaatio valmiina toimituksen mukana

Tarkastuspöytäkirjat, materiaalitodistukset ja hitsausdokumentit kulkevat toimituksen mukana digitaalisesti. Tilaajan ei tarvitse pyytää niitä erikseen.

PipeCloud

Digitaalisesti ohjattu tuotanto

Koko tehtaan toimintaa ohjaa PipeCloud-tuotannonohjausjärjestelmä, joka syntyi Ardorin omasta tarpeesta. Leikkauslistat, materiaalierät, työjonot ja tarkastukset kulkevat samassa järjestelmässä. Jokainen tekijä työskentelee tabletilta, ja jokainen työvaihe tallentuu reaaliajassa.

Täysi jäljitettävyys

Jokainen putki, liitos ja sauma on jäljitettävissä. Dokumentaatio syntyy automaattisesti työn edetessä, ei projektin lopussa kiireessä koottuna. Jos vuosienkin päästä tarvitsee selvittää jotain, tieto löytyy.

Materiaalihukan minimointi

PipeCloud-järjestelmä optimoi materiaalin käytön laskennallisesti. Kun jokainen katkaisu on suunniteltu digitaalisesti, hukkapalat pienenevät ja ylijäämämateriaalit kirjautuvat järjestelmään ja ohjautuvat takaisin käyttöön.

Tuotantoalueet

Putkistojen esivalmistus Raisiossa

Putkistoja voidaan valmistaa ja koota monenlaisissa olosuhteissa. Olosuhteet ratkaisevat, ei vain laadun vaan myös aikataulun, turvallisuuden ja sen mitä pystytään dokumenteilla varmistamaan. Ardorin kolme tuotantoaluetta Raisiossa on rakennettu juuri tähän tarkoitukseen: putkistojen esivalmistukseen oikeissa tehdasolosuhteissa.

Konsantien esivalmistetehdas

4 500 neljömetriä modernia tuotantotilaa, jossa tapahtuu pääosa tuotannosta, taivutuksesta ja leikkauksesta hitsaukseen ja tarkastukseen. Lämmin varasto, toimistotilat ja laaja piha-alue mahdollistavat suurten projektien sujuvan läpiviennin tiimityönä.

Teräskatu - moduulit ja kokoonpano

800 neljömetriä moduuliratkaisuille ja suurille kokoonpanoille. Raskaaseen nostamiseen suunnitellut siltanosturit mahdollistavat suurten prosessikokonaisuuksien rakentamisen tehtaalla. Täältä lähtee asennusvalmis moduuli työmaalle yhtenä kappaleena.

Sahakatu - teollisuusprojektit

800 neliömetriä vaativien teollisuusprojektien esivalmistukseen. Raskaan nostokapasiteetin ansiostasoveltuu erityisesti suurille ja painaville komponenteille. Asiakkaiden luottamukselliset projektit voidaan rajata omiin tiloihin.

Tervetuloa tehtaalle!

Joonas johtaa Raision tehtaan päivittäistä työtä. Hän varmistaa, että putkistotoimitukset hoituvat ajallaan, hallitusti ja laadukkaasti - sekä arvostavassa tiimihengessä.

  • Joonas Väätänen | Työnjohtaja

  • +358 44 2017 131

  • joonas.vaatanen@ardor.fi

TULE KATSOMAAN MITEN PUTKISTOT SYNTYVÄT

Raision tehtaamme on avoinna vierailuille ja auditoinneille. Näytämme mieluusti, miten digitaalisesti ohjattu esivalmistus toimii käytännössä. Ota yhteyttä, niin sovitaan aika.