PUTKISTOT TAHDITTAVAT
HANKKEEN

Ardor toimittaa vaativat teollisuusputkistot digitaalisesti ohjattuna, esivalmistettuna ja täysin jäljitettävästi. Kun putket ovat paikallaan ajallaan, hanke etenee aikataulussa ja kustannukset pysyvät hallinnassa. Jos ne myöhästyvät, viiveet kertautuvat.

Mitä teemme

Putkistot suunnittelusta asennukseen

Toimitamme prosessiputkistot, teräsrakenteet, laitteet tai moduulit yhtenä johdettuna kokonaisuutena. Tuomme valmistettavuusosaamisen mukaan jo suunnitteluvaiheessa, jolloin turhat muutokset vältetään ennen kuin ne ehtivät syntyä. Digitaalisesti ohjattu tuotantomme tekee jokaisesta työvaiheesta jäljitettävän.

Konepajasta uudistajaksi

Aloitimme hitsaamalla ja toimittamalla putkea. Siitä on kasvanut yritys, joka on rakentanut oman digitaalisen tuotannonohjauksen ja kulttuurin, jossa ihmiset haluavat tehdä asiat paremmin. Tavoitteemme ei ole vain valmistaa putkistoja, vaan nostaa koko toimitusketjun tasoa.

Toimialat

Vaativiin teollisuus­ympäristö­ihin

Ymmärrämme eri teollisuudenalojen erityisvaatimukset ja suunnittelemme putkistoratkaisut niin, että ne tukevat projektin sujuvaa etenemistä alusta käyttöönottoon asti. Toimimme projekteissa, joissa aikataulu, laatu ja turvallisuus määrittävät onnistumisen. Korkea esivalmistusaste ja digitaalinen tuotannonohjaus varmistavat, että putkistot eivät muodostu pullonkaulaksi.

Energiateollisuus

Voimalaitokset, biokaasu ja vihreän siirtymän investointihankkeet ovat kohteita, joissa oikeat valinnat suunnitteluvaiheessa näkyvät suoraan kokonaiskustannuksissa. Digitalisoitu esivalmistus tuo mitattavia säästöjä koko hankkeen elinkaarella.

Prosessiteollisuus

Prosessiteollisuudessa pienetkin virheet voivat aiheuttaa merkittäviä häiriöitä. Varmistamme, että putkistot suunnitellaan ja toteutetaan niin, että tuotanto toimii häiriöttä ja turvallisesti.

Telakkateollisuus

Laivanrakennuksessa todellinen hinta ei näy tarjouksissa. Lupaamme vähemmän hallintoa, vähemmän lisätöitä ja vähemmän aikataulupoikkeamia. Olemme kumppani, joka sitoutuu läpinäkyvään yhteistyöhön pitkällä tähtäimelllä, ei projektikohtaiseen optimointiin.

Datakeskukset

Datakeskusten jäähdytys- ja prosessiputkistot eivät ole tavanomaisia talotekniikkaratkaisuja. Oikean kumppanin valinta ratkaisee koko hankkeen aikataulun ja laadun.

Toimialamme

Vaativiin PROJEKTEIHIN

Toimimme projekteissa, joissa aikataulu, laatu ja turvallisuus määrittävät onnistumisen. Ymmärrämme eri teollisuudenalojen erityisvaatimukset ja suunnittelemme putkistoratkaisut niin, että ne tukevat projektin sujuvaa etenemistä alusta käyttöönottoon asti.

Korkea esivalmistusaste, valmistettavuuden huomioiminen ja hallittu toteutus varmistavat, että putkistot eivät muodostu pullonkaulaksi, vaan mahdollistavat koko hankkeen etenemisen suunnitellusti.

Energiateollisuus

Voimalaitokset, biokaasu ja vihreän siirtymän investointihankkeet ovat kohteita, joissa oikeat valinnat suunnitteluvaiheessa näkyvät suoraan kokonaiskustannuksissa. Digitalisoitu esivalmistus tuo mitattavia säästöjä koko hankkeen elinkaarella.

Telakkateollisuus

Laivanrakennuksessa todellinen hinta ei näy tarjouksissa. Lupaamme vähemmän hallintoa, vähemmän lisätöitä ja vähemmän aikataulupoikkeamia. Olemme kumppani, joka sitoutuu läpinäkyvään yhteistyöhön pitkällä tähtäimelllä, ei projektikohtaiseen optimointiin.

Prosessiteollisuus

Prosessiteollisuudessa pienetkin virheet voivat aiheuttaa merkittäviä häiriöitä. Varmistamme, että putkistot suunnitellaan ja toteutetaan niin, että tuotanto toimii häiriöttä ja turvallisesti.

Datakeskukset

Datakeskusten jäähdytys- ja prosessiputkistot eivät ole tavanomaisia talotekniikkaratkaisuja. Oikean kumppanin valinta ratkaisee koko hankkeen aikataulun ja laadun.

Miksi Ardor?

Valmistettavuus ratkaisee

Harva toimittaja tuo mukanaan osaamista, joka vaikuttaa hankkeen kokonaiskustannuksiin jo suunnittelupöydällä. Ardorilla se on ydinosaamista, ja digitaalisesti ohjattu tuotanto tekee jokaisesta työvaiheesta jäljitettävän sekä toimittamisesta nopeaa ja joustavaa. Toimialan vanhat käytännöt eivät enää riitä, ja me haluamme nostaa tasoa.

Valmistettavuus osaksi suunnittelua

Kalleimmat virheet syntyvät suunnitteluvaiheessa ja näkyvät vasta työmaalla. Tuomme valmistettavuusosaamisen mukaan varhain, materiaalivalinnoista valmistusratkaisuihin, niin että jokainen työvaihe on suunniteltu tehokkaaksi.

Työkulttuuri, josta ei tingitä

Hyvä hanke antaa ihmisille edellytykset onnistua. Tehdasolosuhteet, selkeät roolit ja matala kynnys tehdä havaintoja ja puuttua näkyvät laadussa - ja siinä, miten ihmiset kehittyvät työssään. Ardorin projekteihin halutaan takaisin, se on paras mittari jonka tiedämme.

Saavutukset

Ardor numeroina

Nämä luvut osoittavat, mitä olemme rakentaneet ja mihin suuntaan olemme menossa. Jokainen numero kertoo tarinan ammattitaidosta ja sitoutumisesta.

350+

toteutunutta putkistoprojektia

150+

teollisuusputkistojen ammattilaista

10000+

neliömetriä tuotantotilaa

50%

lyhyempi läpimenoaika

Kerro projektistasi!

Mitä aikaisemmin olemme mukana, sitä enemmän pystymme vaikuttamaan hankkeen kustannuksiin, aikatauluun ja toteutustapaan.

HEADROOM IN PIPING

Kun putkistot suunnitellaan ja toteutetaan esivalmistettuina, digitaalisesti ohjattuna ja täysin jäljitettävästi, yhteistyö pelaa tehtaalla ja työmaalla. Ja hankkeella on tilaa onnistua.